Ryhmä: 5
FCI:n numero: 205
Hyväksytty: FCI 27.1.2011
Kennelliitto 10.1.2012
CHOW CHOW
Alkuperämaa: Kiina
Vastuumaa: Iso-Britannia
KÄYTTÖTARKOITUS:
Vahti- ja seurakoira.
FCI:N LUOKITUS:
Ryhmä 5 pystykorvat ja alkukantaiset koirat.
Alaryhmä 5 aasialaiset pystykorvat ja niiden sukulaisrodut
Käyttökoetulosta ei vaadita.
LYHYT HISTORIAOSUUS:
Chow chow’n katsotaan olevan peräisin Kiinasta, missä sitä pidettiin vartiokoirana ja sitä käytettiin myös metsästykseen. Rotu on tunnettu Kiinassa jo yli kahden tuhannen vuoden ajan ja se on sukua pohjoisille pystykorville, mutta siinä on jonkin verran myös mastiffiverta. Koska Kiina pysyi pitkään muulta maailmalta suljettuna, rotua ei nähty Kiinan ulkopuolella ennen kuin vuoden 1800 tienoilla. 1700-luvun loppupuolella sitä tuotiin Englantiin, mutta varsinaisesti se herätti huomiota Britanniassa vasta 1920-luvulla ja Cruftsissa esi-tettiin muutama yksilö vuonna 1925.
YLEISVAIKUTELMA:
Aktiivinen, tiivis- ja lyhytrunkoinen, erittäin tasapainoinen, olemukseltaan leijonamainen, ylpeä ja arvokas olemus; lihaksikas ja tiivis; häntä on selän päällä. Koiran tulee aina kyetä liikkumaan vaivattomasti eikä sen karvapeite saa olla niin runsas, että se haittaa liikkumista tai aiheuttaa ongelmia lämpimällä säällä. Sinisenmusta kieli on rodulle tunnusomainen.
TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA:
Etäisyys säästä kyynärpäähän on sama kuin etäisyys kyynärpäästä maahan.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE:
Rauhallinen; hyvä vahti. Itsenäinen ja uskollinen, kuitenkin varautunut.
PÄÄ
Kallo: Tasainen ja leveä.
Otsapenger: Ei korostunut.
irsu: Aina kookas ja leveä. Väriltään musta, kuitenkin kermanvärisillä ja lähes valkoisilla yksilöillä sallitaan vaaleampi, sinisillä ja kellertävillä (fawn) karvapeit-teen värin mukainen kirsu. Musta kirsu kuitenkin aina toivotuin.
Kuono: Kohtuullisen pituinen ja kauttaaltaan leveä (ei kärjestään suippeneva kuten ketulla). Hyvin täyteläinen silmien alta.
Huulet: Ihanteena suu, jossa on musta kitalaki ja huulet sekä sinisenmusta kieli. Ikenien väri voi olla jonkin verran vaaleampi sinisillä ja kellertävillä (fawn) koirilla, ja vielä vaaleampi kermanvärisillä ja valkoisilla.
Leuat / hampaat: Hampaat ovat voimakkaat ja hammasrivi tasainen, leuat ovat vahvat. Täydellinen, säännöllinen ja täysihampainen leikkaava purenta, ts. alaleuan etuhampaat koskettavat kevyesti yläleuan etuhampaiden takapintaa. Hampaat kohtisuorassa leukoihin nähden.
Silmät: Tummat, soikeat ja keskikokoiset, eivät vuotavat. Sinisillä ja kellertävillä (fawn) sallitaan karvapeitteen värin mukaiset silmät.
Silmien tulee näyttää terveiltä, eivätkä silmäluomet saa olla sisäänpäin kiertyneet (entropium). Silmien terveys on tärkeämpää kuin niiden koko.
Korvat: Pienet, paksut, hieman pyöreäkärkiset, jäykästi pystyssä ja etäällä toisistaan. Korvat kallistuvat eteenpäin silmien yläpuolelle ja hieman toisiaan kohti. Tämä antaa koiralle rodulle ominaisen murjottavan ilmeen, joka ei koskaan saa olla pään löysän ja poimuisen nahan aikaansaama.
KAULA:
Voimakas ja täyteläinen, ei lyhyt; sulavasti lapoihin liittyvä ja loivasti kaareutuva. Riittävän pitkä, jotta pään asento on ylvään ryhdikäs
RUNKO
Selkä: Lyhyt, vaakasuora ja vahva.
Lanne: Voimakas.
Rintakehä: Leveä ja syvä.
Kylkiluut ovat kaarevat, mutta rintakehä ei ole tynnyrimäinen.
HÄNTÄ:
Korkealle kiinnittynyt ja asennoltaan tiiviisti selän päällä.
RAAJAT
ETURAAJAT:
Lavat: Lihaksikkaat ja viistot.
Kyynärpäät: Säkäkorkeuden puolivälissä.
Kyynärvarret: Täysin suorat ja vahvaluustoiset.
Etukäpälät: Pienet ja pyöreät ns. kissankäpälät. Koira seisoo tukevasti varpaillaan.
TAKARAAJAT:
Yleisvaikutelma: Sivusta katsoen takakäpälä on suoraan lonkkanivelen alapuolella.
Reidet: Hyvin kehittyneet.
Polvet: Vain hieman kulmautuneet.
Sääret: Hyvin kehittyneet.
Välijalat: Matalat kintereet. Kintereistä alaspäin suorat. Kinnernivel ei koskaan saa taipua eteenpäin. Takakäpälät: Pienet ja pyöreät ns. kissankäpälät. Koira seisoo tukevasti varpaillaan.
LIIKKEET:
Suhteellisen lyhytaskeliset, takaraajat eivät nouse korkealle vaan näyttävät viistävän maata, mistä aiheutuu sivusta katsoen heilurimainen liike. Rodunomainen lyhytaskelinen liikunta on kuitenkin vaivatonta ja erittäin kestävää, ei koskaan kömpelöä. Etu- ja takaraajat liikkuvat yhdensuuntaisesti ja suoraan eteenpäin. Liikunnan tulee aina olla vapaata ja tervettä, eikä se saa vaikuttaa millään tavoin vaivalloiselta.
KARVAPEITE:
Karva: Pitkä- tai lyhytkarvainen.
• Pitkäkarvainen: karvapeite on runsas, tuuhea, tiheä, suora ja pysty mutta ei liioitellun pitkä. Peitinkarva on karheaa, aluskarva pehmeää ja villavaa. Karva on erityisen runsasta kaulan ympärillä muodostaen harjan tai kauluksen sekä reisien takaosassa muodostaen housut.
• Lyhytkarvainen: karvapeite on lyhyt, tiheä, suora ja plyysimäinen; pysty, ei pinnanmyötäinen.
Käpälien siistimistä lukuun ottamatta kaikki karvapeitteen keinotekoinen lyhentäminen, mikä muuttaa luonnollisia ääriviivoja tai ilmettä, on kielletty.
Väri: Yksivärinen musta, punainen, sininen, kellertävä (fawn), kermanvärinen tai valkoinen; usein sävyttynyt, mutta ei laikukas eikä kirjava (hännän alaosa ja reisien takaosa ovat usein vaaleammat).
KOKO
Säkäkorkeus:
Urokset 48–56 cm
Nartut 46–51 cm
VIRHEET:
Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET:
• Vihaisuus tai liiallinen arkuus
• Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen.
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.
Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.